Futisreilillä Espanjassa osa 6: Estadio Santiago Bernabéu

En ole ikinä kohdannut kauniimpaa näkyä metroasemalta kadulle noustessa.

Varoitus:  Teksti sisältää häpeämätöntä Real Madrid -ihainnointia.

Llevo tu camiseta
Pegada al corazón
Los días que tu juegas
Son todo lo que soy

¡Hala Madrid!
Y nada más

Tiedän, että sanoin nauttivani futiksesta, oli miljöö sitten Raatin urheilustadion Oulussa, Keskuskenttä Kajaanissa tai Olympiastadion. Pysyn yhä väitteessäni, etten näe hyvää ja huonoa futista, ainoastaan erilaisia pelikenttiä, pelityylejä, joukkueita ja, no, tiivistettynä siis futiskulttuureita. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin yksikään stadionille tulo ei ole herättänyt yhtä valtavasti tunteita kuin Santiago Bernabéulle saapuminen. Tunne on vähän sama kuin tapaisi pitkästä aikaa vanhan, hyvän ystävän, niin hoopolta kuin tämä vertaus kuulostaakin. Tismalleen siltä minusta kuitenkin tuntuu koko sen ajan, jonka vietämme tällä upealla stadionilla ja löydän uudelleen ehdottoman, loppumattoman rakkauteni tätä seuraa kohtaan. Kannattajuus on mielenkiintoinen aihe, enkä vielä tähän päivään mennessä ole ihan täysin perillä kaikista niistä prosesseista, joiden seurauksena tämä käsittämätön kiintymys kaukana toisessa maassa olevaan seuraan syntyy. Lainaan jälleen parhaan kannattajuuden määritelmän, jonka olen koskaan kuullut:

"Kannattajuus ei ole jotain, mikä tulee tänään ja lähtee huomenna. Se tulee tänään ja jää huomenna aloilleen."

Mitä useammin pyörittelen tuota sitaattia mielessäni, sitä samaistuttavammalta se tuntuu. Jos minun pitäisi tiivistää suhteeni Real Madridiin jonkinlaiseen sanalliseen muotoon, synopsis kuulostaisi aika lailla tuolta. Se on se, mitä koen, että melkein kymmenen vuotta sitten tapahtui, kun Saksan MM-kisojen jälkeen aloin seurafutista silmäillä ja valkopaidat löysivät Urheilukanavan kautta tiensä viikonloppuihini ja sydämeeni. Sitä kun miettii, niin johan oli aikakin päästä käymään täällä paikan päällä kaikkein pyhimmän monumentin luona.

Real Madrid CF on vuonna 1902 perustettu madridilainen jalkapalloseura. Estadio Santiago Bernabéu avattiin 1947 ja Chamartín jäi elämään enää kannatuslauluissa. Espanjan toiseksi suurin stadion Camp Noun jälkeen vetää enimmillään noin 85 000 henkeä, ja voin sanoa, että ylälehtereiltä etäisyyttä kentälle kertyy jo aikamoisesti. Stadion on saanut nimensä entisen pelaajan ja seurajohtajan Santiago Bernabéu Yesten mukaan. Espanjan sisällissodan aikaan Santiago Bernabéu taisteli nationalistien puolella ja tuki avoimesti Francoa. Yritän olla kyllästyttämättä teitä Real Madridin historiikilla - Realin linkitykset fasismiin ja sopupeleihin ovat surullisen tunnettuja vielä näinäkin päivinä - ja hyppään suoraan pointteihin. Estadio Santiago Bernabéun nimeä on nykyään kritisoitu aika paljon, sisällissodan ja politiikan ollessa edelleen arka aihe maassa, mutta Santiago Bernabéun roolia seuran historiassa on vaikea ohittaa. Hän etsi entisiä toimihenkilöitä käsiinsä ja otti heihin yhteyttä ja neuvotteli rahoitussuunnitelmat uuden stadionin rakentamiseksi. Entinen Chamartín oli sodan jälkeen raunioina, penkit polttopuuksi revittyinä, ja vain vuodessa suunnitelmat ja rahoitukset uuden stadionin rakentamiseksi Castellanan kaupunginosaan valmistuivat. Kymmenen vuoden päästä Uusi Chamartín vaihtoi nimensä perustajansa mukaan Estadio Santiago Bernabéuksi.

Mitä Franco-linkityksiin tulee, jalkapallo ja politiikka kietoutuvat yhteen yhdessä jos toisessakin maassa ja se on ollut jalkapallomaissa perinteisesti hallitsijoiden ja politiikkojen väline kansan suosion tavoittamiseksi (vrt. Silvio Berlusconi ja Milan). Monet lähteet todistavat kuitenkin, että Franco itse ei jalkapallosta suuremmin edes välittänyt, ja hyötysuhde hänen ja Real Madridin välillä oli todennäköisesti hyvin yksipuolinen. Jalkapallolla ja menestyksekkäällä, Di Stéfanon, Puskasin ja Genton tähdittämällä -50/-60-lukujen "kultaisen aikakauden" Real Madridilla oli enemmän valtaa kuin kenelläkään Francon ministereistä. Menestyvä, kaunista jalkapalloa pelaava unelmajoukkue välitti myönteistä kuvaa sisällissodasta toipuvasta, rikkinäisestä Espanjasta. Phil Ballin sanoin:

"The story of Real Madrid is a rich one, and it would be unfair to dismiss it merely as one of fascism and favouritism."

Richard Fitzpatrick arvioi teoksessaan El Clásico - Barcelona v Real Madrid: Football's Greatest Rivalry, että 33 % espanjalaisista tukee Real Madridia ja 26 % Barcelonaa. Espanjassa ollessa kuitenkin Real Madridin paita päällä kulkevista ihmisistä tulee väistämättä nätisti sanottuna junttimainen turistivaikutelma, ja siksi näissäkään kuvissa minulla ei uudenkarheaa ja naurettavan kallista, Jamesin nimellä ja numerolla varustettua valkopaitaani nähdä. Jimmy Burnsin teoksessa La Roja - A Journey Through Spanish Football kirjailija ottaa kantaa tähän ilmiöön, että jopa poliittisesti arassa Baskimaassa on okei kävellä kadulla Barcelonan blaugranan väreissä, mutta valkopaita herättäisi paheksuvia katseita. Mutta takaisin Bernabéulle!

Näytän oikeasti jokaisessa täällä otetussa kuvassa maailman tyytyväisimmältä hamsterilta.

Hintaa stadionkierrokselle tulee 19 euroa/henkilö. Santiago Bernabéun kokoisella, runsaasti vieraillulla stadionilla opastetut kierrokset tuskin enää toimisivat, joten kierrokset on laadittu siten, että sen voi kulkea omassa tahdissaan. Ensimmäisenä opasteet vievät meidät stadionin korkeimmalle kohdalle, panorama-paikalle, josta stadion kaikessa kauneudessaan avautuu eteemme (niin joo, matkatoverini ei toki suoraan päästänyt minua säntäämään tänne, kiertelimme ensin puoli tuntia ympäri stadionia aamukahvipaikkaa aka Starbuck'sia etsimässä - autenttista, tiedän, mutta kunnon kahvin takia mitä tahansa) ja silloin viimeistään Real-fani tajuaa olevansa kotona. Siniset penkit ja vihreä ruoho toivottavat tervetulleeksi sinne, mikä madridistojen silmissä ei ole enempää eikä vähempää kuin maailman kaunein stadion.

Realin seuramuseo on muihin vierailukohteisiimme verrattuna omaa luokkaansa. Näkee, että turismi on oikeasti tuotteistettu täällä ja otettu haltuun - totta puhuen välillä liiankin kanssa, kun edessä on milloin mitäkin "ota kuva itsestäsi photoshopatun pelaajan kanssa" -pisteitä - ja että stadionkierroksiin on käytetty rahaa enemmän kuin muualla. Seinänkokoiset screenit pyörittävät videoita, joissa pelaajat kertovat, millainen etuoikeus ja kunnia on pelata maailman menestyneimmälle seuralle, kosketusnäytölliset tietokoneet saavat leikkimään Marvelin Tony Starkia samalla, kun tutustuu Real Madridin historiaan ja vuosien huippuhetkiin videopätkien ja kuvien kautta. Ajatukseni ovat varmaan samaa luokkaa kuin jokaisella fanilla: "Mistä tällaisen laitteen saa kotiinviemisiksi?". Beckhamin historiallinen esittelytilaisuus Bernabéulla, Zidanen maalit, Galactico-joukkueen Liga-voitot, Gonzalo Higuaínin ensimmäinen maali valkopaidassa... Olisin voinut nostalgioida näitä päivän kyllästymättä sittenkään.

Santiago Bernabéuta ei noin vain kävele läpi, kierrokseen kannattaa oikeasti varata aikaa ja pysähtyä katselemaan ympärilleen. Madridismo välittyy kaikesta; seuramuseo ei julista vain seuran tai stadionin historiaa, vaan kertoo tarinaa menestyksestä - ja nimenomaan obsessiosta menestymiseen. Museoon ja stadionkierrokseen panostaminen kertoo paitsi seuran varakkuudesta ja suosiosta, myös sen todellisuudentajun rajamailla olevasta käsityksestä Real Madridin mahtipontisuudesta ja suuruudesta. Ja kun kaikki ympärillä hehkuu seuran mahtavuutta ja parhautta, voitte kuvitella, ettei kannattajan syke laske alle sadan missään vaiheessa ja kylmät väreet kulkevat ihon alla jatkuvasti. Pokaalit ja infotaulut täynnä numeroita ja nimiä ovat pelkkiä välineitä vuosikymmenten aikana muodostuneen ideologian välittämiseksi vierailijalle. Uskallan väittää, että näky tekisi vaikutuksen jopa niihin, joita jalkapallo ei näin pakkomielteisesti kiinnosta.

Seuramuseosta pääsemme pukuhuoneisiin, ja epätodellisuuden tuntu on huipussaan, kun katselee kuvallisia kaappeja ja nimiä ympärillään pystymättä täysin sisäistämään, että nämä henkilöt tosiaan valmistautuvat täällä peleihin. Taitaa olla aika tarpeetonta listata edes näitä nimiä, jalkapalloa seuraava maailma tuntee ne kuitenkin. Cristiano Ronaldon kaapin vieressä kuvien ottaminen on, kuten arvata saattaa, aika suosittua. Olemme liikkeellä aamupäivästä, joten ihmisiä ei vielä aivan tungokseksi asti ole, pystymme hyvin katselemaan ympärillemme ja räpsimään kuvia. Nimien lisäksi pukuhuoneissa ei hirveästi mitään muista stadioneista poikkeavaa ole; samat hoitotoimenpidetilat, suihkut, kylmävesialtaat ja kaapit sieltä löytyvät kuin muualtakin. Fábio Coentrãon siirtyminen lainalle Portoon on julistettu vasta jokin aika sitten, ja koen pienen sisäisen särkymisen hetken, kun tajuan, kenelle tyhjä kaappi takuulla kuului. En voi myöskään olla olematta vähän murheissani siitä, että Iker Casillasin nimi ja numero ovat lopullisesti kadoneet pukuhuoneesta.

Valitettavasti jalkapallojumalat eivät olleet puolellamme, kun varasimme majoituksia ja junapaikkoja reiliä varten, ja tälle viikonlopulle ei sattunut kotipeliä. Jouduimme tyytymään seuraamaan Realin pelin Espanyolia vastaan baarissa Plaza Mayorin kupeessa, ja kliseiden toteuttamisen takia teimme sen sangria-kannun ja nachojen äärellä. Baarin nimen olen jo unohtanut, mutta paikka oli itse asiassa todella kiva, ja meillä oli oikein rattoisa iltapäivä. Kerrankin en ollut baarissa vähemmistönä hurraamassa Realin puolesta.

Kuvittelin olevani läpeensä tyytyväinen jo siihen, että pääsin käymään lempijoukkueeni stadionilla, mutta tässä vaiheessa on sanomattakin selvää, että nälkä kasvaa syödessä. Olen aika varma, että ensimmäiset sanat stadionilta poistuessamme olivat: "Seuraavan kerran tehdään tänne pelireissu." Sen me myös vielä toteutamme. Madridissa viihtyy muutenkin, mutta nähtävyyksistä ja sen sellaisesta lisää aikanaan.

Näkymää stadionin ympäristöstä Castellanasta. 

Hämärä valaistus kiusasi kuvausvälineitä, mutta tämän kautta siis pystyi tutustumaan Realin historiaan.

Copa del Rey 2013/2014.

Tässä on itse asiassa kuvakollaasi, johon fanit ovat
upottaneet omia kuviaan "me olemme Real Madrid" -lauseen
hengessä.

Ja sitä pukuhuonekuvaa, nämä tyypit eivät kaipaa esittelyjä.