Matkan aikana tämä tulee esiin useammin kuin kerran, mutta ensimmäisen ongelman tämä aiheutti jo lentomatkalla: pelkään irrationaalisella tavalla kuollakseni korkeita paikkoja. Avoimia, suljettuja, ihan sama, korkea paikka on korkea paikka ja olen paniikkikohtauksen partaalla. Lentokoneessa fobia ei ole yhtä paha kuin muualla, koska riittävän korkealla etäisyydentaju katoaa ja maisemista pystyy jopa nauttimaan ikkunapaikalla (jonka matkatoverini minulle menomatkalla jalomielisesti antoi!). Silti pieni ääni muistuttaa, että rentoutumaan ei pysty, ollaan pahassa paikassa ja jatkuvassa hengenvaarassa, muista kaikki Lentoturmatutkinnat-jaksot ja uutisoinnit lentoturmista. Kiitos, pieni ääni takaraivossa, kiitos kovasti. Lentoturmatutkintojen katsomista kannattaa välttää, kun on reissu tiedossa, samoin Sillan toisen kauden päätösjakson mieleen palauttaminen on syytä jättää väliin. Yhtä lailla lentopelkoisesta matkatoverista ei ole myöskään mitään iloa. Tulomatkalla keksimme ratkaisun lentoahdistukseen, mutta palataan siihen aikanaan.
Lentäminen on kaikin puolin välttämätön paha muualle pääsemiseksi. Euroopassa matkatessa etäisyydet eivät onneksi ole valtavan pitkiä, välttämätön paha on pian ohi ja kuluvat reissua suunnitellessa. Kuten sanottu, emme hirveästi ehtineet taustatyötä tekemään sen suhteen, mitä missäkin haluamme nähdä ja tehdä. Olisimme aikataulun mukaan neljän jälkeen paikallista aikaa Barcelonassa, ja jäljellä olisi ilta aikaa ottaa selvää, mitä Katalonian pääkaupungilla olisi annettavaa siinä ajassa. Aamulla on edessä aikainen lähtö San Sebastiániin, joten kovin pitkään ei ole järkeä valvoa, olisi typerää väsyttää itsensä pariviikkoisen reissun ensimmäisenä päivänä. Univelkaa kertyy takuulla muutenkin. Jep, huomasimme itsekin kuulostavamme kahdelta eläkeläiseltä reissussa, "missä syödään ja milloin mennään nukkumaan, pitää saada kunnon yöunet" olivat keskeisiä jokapäiväisiä kysymyksiä.
 |
| Barri Góticin kapeat ja varjoisat kadut vetivät puoleensa, ihmisiin törmäily on vakava riski paikassa, jossa rakennuksien ja jopa lyhtypylväiden yksityiskohdat saavat kääntelemään päätä ympäriinsä. |
Olen ensimmäistä kertaa Barcelonassa, ja Espanjan maaperällä ylipäätään. Eletään tosin vaalien aikaa, joten olisi kai poliittisesti korrektia puhua Kataloniasta, vaikka itsenäisyyttä alue tuskin tulee vieläkään saamaan. Lähestyvät vaalit näkyvät katukuvassa Katalonian lippujen muodossa. Myöhemmin, kun odotamme junaa San Sebastiánissa viemään meidät Madridiin, katsomme aamu-uutisia aseman ravintolassa ja vaalit ja El Clásico nousevat esiin. Uutiset ovat Espanjan maajoukkueen Gerard Piquén ja Sergio Ramosin huhutuista huonoista väleistä, ja madridilainen kanava tuomitsee Piquén suurin kirjaimin antimadridistaksi. Joka väittää, ettei jalkapallolla ja politiikalla ole mitään tekemistä keskenään, erehtyy. Maassa, jossa välit ovat niin kaunaiset (Phil Ballin kirjan nimi morbo tarkoittaa muuten juuri tätä pahaa verta) kuin Katalonialla Espanjaa kohtaan ja futis on niin suuri laji kuin on, jalkapallo liittyy kaikkeen.
Hostellimme sijaitsee aivan ydinkeskustassa La Ramblan varrella. Voitte siis kuvitella, mikä ensivaikutelma Barcelonasta jäi raahatessa tavaroita tuskaisan kuumissa, huonosti ilmastoiduissa metrotunneleissa ja päätyessä Plaça de Catalunyalle. Ihmisten, vai pitäisikö kaiken rehellisyyden nimissä sanoa turistien, virrat iskivät kirjaimellisesti päin. Ihmisillä on jokin missio kehittää kyky kävellä toistensa läpi tässä maassa. Matkamme aikana kukaan ei ainakaan meidän kohdalla siinä onnistunut, yrityksen puutteesta huolimatta. Meitä siis houkuttivat Barri Góticin kapeat, varjoisat kadut metron, Ramblan ja mercadon - paikallisen torin, jossa oikeasti voi löytää ihan mitä tahansa hedelmistä väkeviin juotaviin - ihmisvilinän jälkeen. Olen suuri Carlos Ruiz Zafónin kirjojen ystävien fani, ja vaikka Barcelonan todellisuus turistien kansoittamilla alueilla on kaukana siitä kauneudesta, jonka Zafón tuo Barcelonasta esiin, ymmärrän nopeasti, miksi tämä kaupunki innoittaa kirjailijoita ja taiteilijoita. Goottilainen arkkitehtuuri on ilo silmälle; vanhassakaupungissa huomaa jäävänsä tuijottamaan simppeleitä yksityiskohtia gargoileista lyhtypylväisiin ja holvikaariin. Kehotan kerran elämässä harhailemaan goottilaiskaupunginosassa ja hakeutumaan aina vain varjoisammille ja hiljaisemmille kaduille.
 | ||
| Rantabulevardin takana kohoaa Montjüic, vaikka tähän kuvaan se ei näykään. |
Nälkä vie voiton, ja vaikka tiedämme, ettei yhdeksän aikaan ole vielä mikään ruoka-aika paikallisten mittapuulla, etsimme ravintolan. Yllättäen kriteeri, että pystyisimme katsomaan siellä peliä (Espanja vs. Makedonia) tuottaa vähän vaikeuksia, mutta lopulta löydämme paikan, joka ilmoittaa näyttävänsä pelin ja sisällä näyttää olevan tilaa. Jes, tehtävä suoritettu. Saamme ensikosketuksen Barcelonan asiakaspalveluun, eikä vaikutelma paluumatkallakaan muutu miksikään. Vaikuttaa siltä, että harvalla on enää energiaa kohdella asiakkaita ihmisinä kasvottomien, nimettömien turistien sijaan. Espanjan puhumisemme ei saa vastakaikua juuri yhdessäkään paikassa, ja holan jälkeen keskustelu vaihtuu asiakaspalveluhenkilöiden toimesta englannin kielelle. Se ei vielä herätä närkästystämme, mutta kun ilmoitamme haluavamme paikan television äärestä nähdäksemme pelin ja henkilökunta alkaa mumista, että meidän pitäisi istua kasvotusten - toisen siis selin televisioon - siltä varalta, että pöytäämme tulee muitakin, alkaa olla aika kohotella kulmia. Koko aikana ravintolaan ei tullut ketään meidän lisäksemme, lähtiessämme olimme liki ainoat asiakkaat koko puljussa. Tilan puutteesta huomauttelu meille oli siis ehkä vähän tarpeetonta.
Kaiken kaikkiaan tunnelma ravintolassa oli aika lailla Suomen baareista tuttua; suurin osa on vain seurustelemassa ja syömässä ja hädin tuskin kiinnittää mitään huomiota tapahtumiin ruudulla meitä lukuun ottamatta. Väen vähentyessä henkilökunta tosin liittyi seuraan katselemaan matsia ohimennen, mutta Katalonaissa La Rojan menestys Juan Matan varhaisella 0-1 maalilla ei hirveästi hurraa-huutoja kirvoittanut. Tai liekö kyse ollut vain siitä, että täällä maajoukkueen selviytyminen loppukisoihin ei ole yhtä jännittävissä ja toivottomissa kantimissa kuin meilläpäin ja karsinnat ovat vain välttämätön välivaihe, tiedä häntä.
Niin tosiaan, ja siksi kiinnitän huomiota asiakaspalveluun etenkin reissulla ollessa, koska olen itsekin matkailu- ja ravintola-alan hommissa. Ja, toisin kuin ilmeisesti monet barcelonalaiset turistipaikoissaan, nautin työstäni ja olen aika kunnianhimoinen ja tinkimätön sen suhteen. Barcelona on hyvä esimerkki siitä, miten asiakaspalvelulla voi joko piristää tai huonontaa toisen päivää (Barcelonan pelastukseksi saimme kaupungissa eräässä liikkeessä matkamme viimeisenä päivänä parasta asiakaspalvelua koko reissun aikana, eli en tuomitse ihan jok'ikistä Las Ramblasin alueella työskentelevää henkilöä).
Ja mitä sellaisiin kliseisiin kuin Sagrada Família, Park Güell ja Camp Nou tulee... Niihin palataan kyllä vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti