Ensimmäinen asia, joka tässä matkakertomuksessa on hyvä huomioida, on se, että olen surkea päiväkirjan pitämisessä. Ihan oikeasti. Oli kyse mistä tahansa pidemmistä pohdinnoista alkeellisiin kalenterimerkintöihin, en kykene siihen. Olen yrittänyt - kymmeniä kertoja, jos totta puhutaan - mutta on paljon helpompaa keksiä tekosyitä olla kirjoittamatta päiväkirjaa kuin motivoida itsensä tarttumaan siihen. Jonain päivänä ei tapahdu mitään, mistä tekisi mieli kirjoittaa, toisena taas tapahtuu niin paljon, että kaiken sen ylöskirjaaminen manuaalisesti käsipelillä vaatisi yli-inhimillistä reippautta. Miksi edes vaivautua - ja miksi käsin, tänä digitalisoitumisen vallankumouksen aikakautena, kun kynä ja paperi alkavat olla jo keskiaikaisia menetelmiä yhtään minkäänlaisten merkintöjen tekemiseen?
Viimeisimpään on helppo vastata: koska päiväkirjan pitämisen lisäksi olen surkea myös teknologian kanssa. En ole koskaan esimerkiksi ymmärtänyt tablettien funktiota maailmassa, jossa ohuet ja kevyet läppärit on jo keksitty ja älypuhelimet, joiden näyttöä likinäköisempikin selaa ongelmitta. Niin ikään en ole ikinä kokenut tarvetta vuosittaiseen puhelimen uusimiseen tai kalleimman iPhonen hankkimiseen, ja ennen kaikkea vihaan kosketusnäytön tökkimistä ja kirjoittamista sillä. Olen sillä tavalla vanhanaikainen, että joskus on kiva tarttua ihan rehellisesti kynään ja avata vihko kirjoittamista varten (tosin minun käsialallani sitä ei kannata harrastaa kuin tasan omaa käyttöä varten, kadotin taidon kauniisiin kirjaimiin jossain vaiheessa ensimmäistä yliopistovuottani).
Sitten, toinen kysymys - miksi pitää päiväkirjaa? En ole vielä niin dementoitunut, että kaikki katoaisi mielestä, ja jos niin käy, kuvien avulla on aika helppo palata ajassa taaksepäin. Paitsi, että ei oikeastaan ole. Keräsimme tältä parin viikon reissulta yli 1 300 kuvaa, ja totta puhuen on aika helvetin vaikea muistaa, mikä puisto ja patsas oli mikäkin. Sitä paitsi, vaikka kohokohdat jäävät mieleen, muisti voi taltioida vain rajallisesti informaatiota. Matkoilla, joissa näkee ja kokee paljon uutta lyhyessä ajassa, kaikkea ei voi mitenkään pitää tuoreena mielessään ja ensivaikutelmat kompastelevat toisiinsa nopeasti. Jossain vaiheessa matkaväsymys vaatii veronsa, eikä asioita saa painettua niin tarkasti mieleensä kuin haluaisi. Reilin varrella huomasi myös sen ilmiön, että kaupungista toiseen siirtyessä muistikuvat jäivät taakse miltei yhtä nopeasti kuin kilometrit. Eilisen tapahtumat San Sebastiánissa tuntuivat Madridissa Gran Víalla kävellessä jo viikkojen takaisilta.
Junamatkat Espanjassa voivat olla yllättävän pitkiä ja pitkäveteisiä. Olen elämäni aikana oppinut itsestäni kuitenkin sen verran, että niin kauan kuin minulla on kynä ja paperia, pystyn järjestämään itselleni puuhaa ja estämään pitkästymisen. Jollain tavalla paperin tuijottaminen ei ole lainkaan niin puuduttavaa kuin jatkuva näytön selaaminen.
Reissuun valmistautuessa päiväkirjaksi tarkoitettu vihko oli siis olennainen hankinta. Jopa minun huonoilla kirjanpitotaidoillani se tuntui yrittämisen arvoiselta idealta. Sitä paitsi, matka olisi kuitenkin vain parin viikon mittainen. Kyllähän sen verran jaksaa keskittyä tarinointiin? Motivoin itseäni ajattelemalla, että niistä sanoista olisi paljon apua, jos ikinä elvyttäisin tämän blogin ja päättäisin tarinoida matkastamme. Paikan päällä kirjoitetuista tunnelmista saisi paljon enemmän irti kuin kuukauden päästä hajanaisia muistoja yhdistelemällä.
Onnistuin lähtökohtiin nähden yllättävän hyvin päiväkirjan kanssa. Monet seikat, mitä tähän blogiin kirjoitan, perustuvat niihin merkintöihin ja toivon, että se tuo elävyyttä paperinmakuiseen kerrontaan. Muistin toiminnan tiivistää osuvasti John Greenin toteamus teoksessa An Abudance of Katherines:
"You don't remember what happened.
What you remember becomes what happened."
Oliko tällä postauksella mitään tekemistä minkään kanssa? Vain sen verran, että halusin valottaa keinoja ja työkaluja, joiden perusteella nyt jälkiviisaana toteutan tätä matkakertomusta. Kuvat ovat kiva asia ja kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta minun mielestäni myös sanat ovat joskus ihan tarpeellisia.
Lupaan, että seuraava postaus sisältää silti enemmän kuvia, futista sekä varsinaista matkatarinaa ja vähemmän joutavaa löpinää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti